maanantai 2. helmikuuta 2015

Terveisii kieltenopettajien hallituksen kokouksest!

Tikulla silmään viime syksyisten muistamisesta, mutta puheenjohtaja on jo sen verran kauan tätä otsikkoa pyöritellyt mielessään, että pakkohan se oli päästää ilmoille.

Sillai kai!

Allekirjoittanut kiittää luottamuksesta ja uudelleenvalinnasta, josta johtuen toimii kuluvan vuoden 2015 Satakunnan kieltenopettajat ry:n hallituksen puheenjohtajana. Teitä jäseniä on jatkuvasti hiukan vähemmän, mutta tiedän, ettei se johdu hallituksen toiminnasta, joka on ollut kaikkea muuta kuin laiskaa tai luotaantyöntävää, vaan mitä suurimmassa määrin valtakunnallisista ja satakuntalaisista toimista koulutusrintamalla. Kun uusia kieltenopettajien virkoja ei avata, eikä kieltenopiskelun tärkeys vieläkään ole läpäissyt kuntien virkamiehien ymmärrystä siitä huolimatta, että liike-elämä ja kansainvälinen toiminta toistuvasti tuo esiin kielitaidon merkitystä sivistyksen ja maailmalla menestyksen tukena, on ymmärrettävästi vaikeaa sitoutua Suomen kieltenopettajien liittoon SUKOLiin, jonka jäseninä automaattisesti myös tähän piiriyhdistykseemme kuulutte.

Teemme paikallisella tasolla edelleen parhaamme, jotta kokisitte kuulumisen yhdistykseemme mielekkääksi. Yhtenä esimerkkinä on viime vuonna lanseeraamamme jäsenkortti, jota vilauttamalla voitte saada jäsenmaksullenne vastinetta monessa satakuntalaisessa yrityksessä. Uusia yhteistyökumppaneita haetaan edelleen ympäri maakuntaa. Vinkkaa meille yrityksestä, josta haluaisit alennusta, ja jota toisaalta haluaisit tukea tuomalla muitakin yhdistyksen jäseniä asiakkaiksi! Sähköpostia voit lähettää osoitteeseen satakunnan.kieltenopet @ gmail.com.

Huomautan myös, että Sinun on mahdollista kuulua vain piirijärjestön jäseneksi, jolloin vuosittainen jäsenmaksu on vain 15€, ja olet silti oikeutettu osallistumaan paikallisesti järjestettyyn kieltenopettajille tarkoitettuun koulutus- ja virkistystoimintaan sekä nauttimaan jäseneduista. Jäseneksi voit houkutella liittymään siis pienellä panoksella myös sen kollegasi, joka toimii tuntiopettajana ja sijaisena jo ties kuinka monennetta vuotta, ja kaipaisi paikallisella tasolla ihmismäistä kohtelua kielenopetuksen ammattilaisena.

Upea kokoushuoneisto!
Viime viikkoisessa vuoden ensimmäisessä kokouksessa yhdistyksen hallitus kirkasti oman toimintansa periaatteita. Edustamme siis kaikkia teitä, hyvät jäsenet, ja tahdomme tuoda ulottuvillenne kaikkea kieltenopetukseen liittyvää hyvää. Meistä on tärkeää nostaa keskuudestamme esiin sellaisia henkilöitä, joiden kanssa on ilo työskennellä, ja joiden läsnäolo ja työtoveruus tuo lisää intoa omaankin työhön. Näitä inspiroivia kollegoja olemme pyytäneet teitä ilmiantamaan jo kolmena vuonna - aikaisemmin palkituiksi ovat tulleet Sinikka Kajava ja Maria Älli - ja aiomme jatkaa perinnettä tänäkin vuonna. Ilmiantoja ja vihjeitä saa siis jaella halutessaan pitkin vuotta!

Vuoden 2014 innoittava kieltenopettajakollega on Mikko Pajunen Meri-Porin lukiosta, joka juuri tämän tekstin julkaisuhetkellä tulee iloisesti yllätetyksi kauniilla sanoilla ja lahjakortilla! Onnittelut! Tarkemmat perustelut saatte lukea kevätkirjeestä, joka kolahtaa sähköpostilaatikoihinne lähipäivinä.

Kevätkirjeestä, kuten muustakin virallisesta tiedottamisesta ja kaikenlaisesta valistuneesta kommunikaatiosta yhdistykseemme liittyen, vastaa Leena Ranta, tiedotussihteerimme. Rahastonhoitajana jatkaa Tiina Lamminpää, ja pöytäkirjasihteerinä Krista Mäkirinta. Varapuheenjohtajana toimii Hanna Savolainen. Muut hallituksen jäsenet vuonna 2015 ovat Anu Hietamäki, Annamari Lahtinen, Mia Männistö, Päivi Pola ja Merja Siikilä.Vaikka jatkuvuus toimihenkilöiden tehtävien hoitamisessa onkin mielestämme hieno asia, meille saa ilmoittaa kiinnostuksensa niiden hoitamiseen tai rivihallituslaiseksi ryhtymiseen, sillä uudet näkökulmatkaan eivät ole hallituksen työssä pahitteeksi!

Paljastuksena kevätkirjeen sisällöstä vielä sen verran, että luvassa on peliaiheinen kilpailu peruskoululaisille (sponsorineuvottelut aikavyöhykkeiden välillä ovat vielä aavistuksen verran vaiheessa) ja opettajille tarjoamme mahdollisuuden tutustua Rauman Lyseon lukion kuulumisiin sekä Goto-ravintolan antimiin. Yhdistyksen kevätkokous järjestetään siis Raumalla keskiviikkona 25.3.2015 - kokoonnumme ensin lukiolla klo 17.00 ja siirrymme sitten kokouksen ja ruokaelämysten pariin Gotoon klo 18.30. Näistä kuitenkin tarkemmin lisää kevätkirjeessä, facebookissa ja twitterissä: @KieltenopetSata.

Huomasittehan muuten Kieltenopet verkossa -tiedotteen kiinan ja japanin aineenopettajaksi pätevöitymisestä? Vinkkaapa kaverille!

Valoisaa helmikuun alkua ja tsemppiä teille, joilla on ylioppilaskirjoitukset jo vahvasti työlistassa!

Parhain terveisin,

Johanna Palmgren
puheenjohtaja
Satakunnan kieltenopettajat ry