lauantai 23. toukokuuta 2015

Kesä alkaa skumpalla!

Kesäloma on jo aivan nurkan takana! Sen alkua juhlistamme viime vuoden tapaan tarjoamalla yhdistyksen jäsenille lasillisen kuohuvaa (alkoholipitoista tai alkoholitonta) kesäjuomaa sekä uunituoreet jäsenkortit Kirjurin kesäravintolassa maanantaina 1.6.2015. Paikalle voi piipahtaa itselle sopivaan kellonaikaan välillä 14 ja 16. Hallituksen jäseniä päivystää paikalla, joten lasillista siemaillessa on myös oiva tilaisuus esittää risuja, ruusuja tai toiveita yhdistyksen toimintaan liittyen. Tervetuloa paikalle!

Ennen kesäloman alkupamausta on kuitenkin vielä edessä kevätjuhlat, joihin yhdistys on antanut oman panoksensa. Tämän vuoden stipendin saajat ovat Iida Rantanen Euran lukiosta sekä Riina Aapasuo PSYL:n lukiosta. Kumpainenkin saa 100 euron stipendin palkinnoksi hienosta menestyksestä kieltenopinnoissa. Onnittelemme!

Valitettavasti emme saaneet yhtään hakemusta ammatilliselta puolelta, joten pääsimme muistamaan vain tuoreita ylioppilaita. Toivottavasti seuraavalla kerralla löytyy valinnanvaraa myös ammattiin valmistuvista stipendiehdokkaista ja saamme laittaa stipendin menemään myös ammatilliselle toiselle asteelle!

Mahdollisimman leppoisia viimeisiä työpäiviä kaikille! Kirjurinluodolla tavataan kesäkuun ensimmäisenä päivänä!

Terveisin
tiedotussihteeri Leena Ranta