keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Uuden lukuvuoden uudet kujeet

Hyvää syysaikaa, kollegat!

Lukuvuosi on varmasti saatu käyntiin ja rullaamaan maakunnan kaikissa kolkissa. Toivottavasti kehno taloustilanne ei ole tuonut kenenkään arkeen yllätyksiä, sillä jo ennakoitavissakin olleilla asioilla ei juuri ole voinut juhlia.

Hallituksen kokouksissa on kuumeisesti pohdittu keväällä ja jälleen viime kuussa, miten saisimme kiinnitettyä huomion peruskoulun uuden opetussuunnitelman kieltenopetukseen mukanaan tuomiin muutoksiin. Meille kieltenopettajillehan on jokaiselle selvää, miten opetustuntien siirtyminen ensin yläkoulusta alakoulun puolelle ja samalla mahdollisesti aineenopettajilta luokanopettajille vaikuttaa kieltenopettajien laskennalliseen tarpeeseen tulevaisuudessa. Onneksi eri kunnat ovat tämän asian suhteen tehneet erilaisia linjauksia: siinä, missä Pori pitää luokanopettajia kelpoisina ruotsinopettajina, haluaa esimerkiksi Ulvila tietoisesti panostaa kieliin, ja varmistaa, että oppilaiden ensikosketuksen uuteen kieleen tarjoaa henkilö, joka on kielten ja kulttuurin asiantuntija ja tuntee kielen omaksumista edistävän pedagogiikan.

Toivoisin teiltä yhdistyksen jäseniltä nyt yhteydenottoja, ja selvityksiä siitä, miten uuden OPS:in käyttöönotto tulee vaikuttamaan oppilaiden mahdollisuuksiin ja omaan työtilanteeseenne omissa kunnissanne. Käytännön esimerkkien tasolla olisi kenties helpompi kiinnittää toimittajien huomio tilanteeseen, joka kansainvälisen yritysmaailman näkökulmasta tuntuu järjenvastaiselta: kohta suomalainen koulujärjestelmä ei enää pysty takaamaan oppilaille kuin perusteet parissa kielessä, vaikka tarvetta olisi nimenomaan asenteelle, joka mahdollistaisi useiden eri kielien opiskelun ja taitojen jalostamisen sujuvaksi kulttuurienvälisen viestinnän välineeksi.

Ajatuksenne voitte lähettää meille osoitteeseen satakunnan.kieltenopet @ gmail.com, facebookissa tai twitterissä.

* * * * *

Nyt on kulunut kolme vuotta siitä, kun teemalukuvuosi Svenska i Satakunda saatettiin käyntiin. Tuolloin toisen kotimaisen kielen ympärille kietoutuneen tapahtumasarjan luomisen mahdollisti hyvä ja edelleen vahva yhteistyömme Svenska Kulturfonden i Björneborgin kanssa. Muiden kielten käytön edistämiseen ei kuitenkaan vastaavaa rahastoa meidän alueellamme ole, joten nyt, kun yksi yläkoulullinen oppilaita on pyörähtänyt eteenpäin, valmistaudumme samantyyppiseen, mutta monikieliseen pienemmän mittakaavan tempaukseen. Kevätpuolella tarjoamme teille toteutettavaksi Kieliä kylillä/kaupungilla -kilpailun, joka tavallisesta poiketen on avoin peruskoululaisten lisäksi toisen asteen opiskelijoille.

Tarkoitus on jälleen rohkaista lapsia ja nuoria käyttämään kieliä luokkahuoneen ulkopuolella, ja yhteistyökumppaneiksi havittelemme kahviloita, kauppoja ja kirjastoja. Vieraalla kielellä asioinnin jälkeen oppilas tai opiskelija saa työntekijältä itselleen merkinnän korttiin, ja aktiivisille on luonnollisesti luvassa palkintoja. Jos mielessäsi on omalta kylältäsi yrittäjä, jonka uskot lähtevän mukaan, voit käydä sopimassa asiasta itse, tai pyytää hallituksen jäseniä ottamaan häneen yhteyttä. Yleensä kuitenkin tutun esittämään ideaan on helpompi tarttua!

Kilpailuun palaamme kuitenkin vielä myöhemmin.

* * * * *

Satakunnan kieltenopettajat ry:n sääntömääräinen syyskokous, johon jälleen toivomme kokoontuvan mahdollisimman monilukuisen joukon teitä, hyvä yhdistyksen jäsenistö, pidetään torstaina 5.11.2015 Porissa. Kokouksen yhteydessä Taloudellinen tiedotustoimisto TAT järjestää meille katsauksen työelämän edustajien näkemyksiin kielitaidon merkityksestä.

Yksityiskohtien varmistuttua saatte pian sähköpostitse syyskirjeen, jossa on lisää tietoa sekä syyskokouksesta, haettavista stipendeistä että inspiroivan kieltenopekollegan ilmiantamisesta.

Muistakaa edelleen Svenska nu:n tarjonta - ulottuvillamme on aivan ilmaiseksi jos minkälaista ruotsinkielistä toimintaa oppilaille, vain internetvarauksen päässä!

* * * * *

Toivotan teille jokaiselle mukavasti rullaavaa arkea! Ottakaa yhteyttä, tavataan syyskokouksessa, kannustetaan toisiamme ja lapsosia luokissamme!

Terveisin
Johanna Palmgren
puheenjohtaja
Satakunnan kieltenopettajat ry

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti