maanantai 30. maaliskuuta 2015

Raumalaisia ruokapuheita


Satakunnan kieltenopettajat ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin tänä vuonna Raumalla. Koska kevät- ja syyskokoukset ovat avoimet kaikkien jäsentemme osallistua, toivoimme, että tapaisimme nyt teitäkin, jotka maakuntamme eteläisemmissä osissa vaikutatte. Suuret kiitokset siis paikallaolijoille! On tärkeää, että tulette mukaan keskustelemaan yhdistyksen toiminnasta, mutta yhdistyksen - siis mm. meidän kaikkien SUKOLiin kuuluvien satakuntalaisten kieltenopettajien - kannalta tärkeintä on sittenkin se, että tapaamme toisiamme kasvokkain. Silloin yhteydenottokynnys madaltuu, ja kaikenlainen kanssakäyminen muuttuu luonnikkaammaksi.

Perinteisempään tyyliin illan ohjelma muodostui oppilaitosvierailusta, jota seurasi kokous illallisen kera. Saimme Marja Wendelinin ja Kati Haapaniemen johdolla erittäin valaisevan katsauksen Rauman Lyseon lukion nykytilaan, historiaan ja hiukan karmaiseviin, joskin toivottavasti toteutumatta jääviin tulevaisuudennäkymiin.

Raumalaiset lukiot yhdistettiin tällä hetkellä noin 750 opiskelijan suurlukioksi vuonna 2007, ja sijoitettiin mittavalla remontilla yläkoulukiinteistöstä lukion tarpeisiin muokattuun Nummenvaheen koulurakennukseen. Eri koulukulttuurien yhdistäminen vei odotetusti muutaman vuoden, mutta hyvällä organisoinnilla ja yhteistyöllä lukio on nyt tilanteessa, jossa rutiinit sujuvat ja monenlaiset yksilölliset opintopolut sekä harrastusaikataulut saadaan toimimaan. Tällä hetkellä uhkana on uusi muutto, joka veisi lukiolaiset ja heidän opettajansa ja muun tukijoukkion selvästi hankalamman arjen keskelle, ja toisi lukiotiloihin jälleen yläkouluikäiset, joita varten täytyisi muiden muutosten muassa rakentaa uudelleen kotitalousluokat, jotka vasta purettiin lukion tieltä. Myös joukolla ihastelemamme opettajien työtila jäisi taakse. Opettajien aikaansaama suuri muutos, jossa jo sinänsä vaativan ja monipuolisen opettajan perustyön lisäksi kymmeniä, jopa satoja tunteja vaatinut yhdistymiseen liittyvä aktiivinen suunnittelu- ja sopeutumistyö toimivan opiskelun takaamiseksi, ei saa osakseen sitä arvostusta, jonka sille soisi. Onhan kysymys tulevaisuuden rakentamisesta, eikä millä tahansa kaukaiselta kuulostavalla sivistystoimen rahalla, vaan jokaisen kaupunkilaisen omasta tulostaan luovuttamalla osuudella - luulisi, että turhan työn teettämistä vältettäisiin viimeiseen asti!

Ihailun ja tuohtumisen sekaisin tuntein jatkoimme Vanhaan Raumaan ravintola Gotoon. Kokouksen puheenjohtajana toimi Kati Haapaniemi, ja tyytyväisenä ja kiitollisena voimme ilmoittaa, että hallituksen toiminta- ja tilikertomus vuodelta 2014 hyväksyttiin. Kiitämme luottamuksesta! Hyvillä mielin kävimme Menu Signaturen kimppuun: yllätysmenu paljastui ruokalaji ruokalajilta, ja yllätykset olivat pelkästään iloisia.



tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kieltenopet go to Goto!

Hyvät kieltenopettajakollegat,

aamujen ja iltojen valoisuus antaa ihmiselle niin paljon virtaa, että siitä yllättyy kielenopettaja joka kevät melkein yhtä paljon kuin tavallinen suomalainen autoilija loppuvuodesta talven tulosta.

Kevään eteneminen tarkoittaa vääjäämättä myös sitä, että piiriyhdistyksemme sääntömääräinen kevätkokous lähestyy. Sääntömääräiset kokoukset ovat avoimia koko jäsenistölle, eli jokaiselle jäsenmaksunsa joko SUKOLiin tai suoraan meille maksaneelle henkilölle. Houkutellaksemme teitä mukaan yritämme hallituksen kokouksissa keksiä kokouksen oheen jotakin mukavaa kokemista tai tekemistä. Tänä keväänä päätimme kokoontua Raumalla, jonne maakunnan eteläisemmästä osasta on toivottavasti helppo saapua. Ajankohta on keskiviikko 25.3.2015.

Ehdit vielä ilmoittautua mukaan (satakunnan.kieltenopet @ gmail.com), kuitenkin viimeistään 16.3. Ohjelmassa on aluksi tutustuminen Rauman Lyseon lukioon, joka on jo vuodesta 2007 toiminut ns. suurlukiona. Ainakin porilaisen lukiokentän tämänhetkiset tunnelmat herättävät kysymyksiä siitä, miten isossa oppilaitoksessa arki sujuu ja mitkä käytännöt kannattaisi kaapata omaan käyttöön. Uskon, että raumalaisopettajilta löytyy vastauksia! Kun keskustelu on saatu käyntiin, siirrymme ravintola Gotoon pitämään ytimekkään kokouksen ja nauttimaan kolmen ruokalajin yllätysmenun. Yhdistyksemme jäsenelle tämä gourmet-elämys maksaa vain 25 euroa (norm. 45 euroa). 

* * * * *

Allekirjoittanut edusti eilen rouva tiedotussihteerin kanssa OAJ Satakunnan yhteistyökokouksessa. Kuulostaa uskomattomalta tässä yleisessä taloudellisessa tilanteessa, mutta kokouksen aiheena oli se, että meille haluttaisiin jakaa ilmaista rahaa jäsenille tarjottavan koulutuksen järjestämiseen. Todennäköisesti järjestämme joka tapauksessa koulutustilaisuuden syksyn puolella, mutta aihetta ei vielä ole päätetty. Toiveita saa ja kannattaa siis vielä esittää, henkilökohtaisesti, sähköpostitse tai vaikka twitteritse: @KieltenopetSata (www.twitter.com/kieltenopetsata)

* * * * *

Toivottavasti peruskoulun kieltenopettajat ovat nyt ajan hermolla ja innoissaan kaikenlaisesta pelikulttuurista, sillä jokakeväinen kilpailumme peruskoululaisille on nyt kovassa vauhdissa! Kuten ennenkin, ala- ja yläkoululaisille on omat sarjansa. Viimekeväisten videoiden vastapainoksi haluamme nyt teetättää perinteisiä lautapelejä, vieraalla kielellä tietenkin. Nelostuote on tietenkin puhuttu taustatueksi, joten kuka tietää, miten laajaan levitykseen teidän oppilaidenne parhaat tuotokset voivatkaan päätyä. Kilpailun säännöt löydät täältä. Töiden viimeinen palautuspäivä on 2.4.

* * * * *

Lanseerasimme viime keväänä Satakunnan kieltenopettajat ry:n oman jäsenkortin, jota vilauttamalla jäsenemme pääsevät hiukan halvemmalla valituissa satakuntalaisissa yrityksissä asioidessaan. Taka-ajatuksena oli tuottaa teille suoraa vastinetta jäsenmaksullenne ja samalla kannattaa paikallisia yrittäjiä. Nyt kartoitamme yhteistyökumppaneita lukuvuodelle 2015-2016. Vinkkaa meille suosikkikahvilasi, lounasravintola, remonttihenkilö tai vaikka ihan paras korkolapun vaihtaja, jolle soisit muidenkin kieltenopettajien löytävän asiakkaaksi, niin neuvottelemme jäsenedun kaikkien iloksi! Olisi tärkeää, että etuja saisi useammalta paikkakunnalta, ja sen vuoksi teidän mielipiteenne ja näkemyksenne ovat nyt tärkeitä.

Uudet jäsenkortit jaetaan uuden perinteen mukaisesti (nyt siis jo toista kertaa!) kuohuviinilasillisen kera kesäkuun ensimmäisenä maanantaina, tänä vuonna 1.6.2015. Älä siis varaa kesäreissua kouluvuodesta irroittautuaksesi heti kuun alkuun, vaan poikkea ensin moikkaamassa meitä ja poimi etukortti mukaasi!

* * * * *

Muistutettakoon vielä, että mikäli et vielä ole yhdistyksemme jäsen, voit liittyä sellaiseksi milloin tahansa. SUKOLin jäsenenä kuulut automaattisesti piiriyhdistykseemme. Voit kuulua myös pelkästään Satakunnan kieltenopettajat ry:hyn, jolloin vuosijäsenyyden hinta on 15 euroa. Paikallisjäsenyys mahdollistaa osallistumisen oman satakuntalaisyhdistyksemme järjestämiin koulutus- ja virkistystilaisuuksiin, ja sisältää tietenkin myös jäsenkortin edut. Haluamme tarjota jäsenille monta hyvää syytä kuulua yhteisöömme! Lisätietoa voit kysyä osoitteesta satakunnan.kieltenopet @ gmail.com tai vaikka facebookissa, www.facebook.com/satakieltenopet.

* * * * *

Ai niin! Muistattehan Svenska i Satakunda -teemalukuvuoden 2012-2013, jolla voitimme Vuoden kieliteko 2013 -palkinnon? Yksi lukuvuoden tempauksista oli Svenska i stan -kilpailu, jolla aktivoitiin oppilaita havaitsemaan ja käyttämään ruotsia arjessaan. Meiltä toivottiin vastaavaa kilpailua myös muilla kielillä. Yhteistyökumppanien hankkiminen oli sen verran työläs tehtävä, että ihan joka vuonna ei samalla tavalla rykäistä, mutta kolmen vuoden tauon jälkeen, ensi keväänä, meillä on ilo tarjota teille, hyvät Satakunnan kieltenopettajat ry:n jäsenet, kilpailu, joka jalkauttaa kielitaidon ulos luokasta: Kieliä kaupungilla/kylällä 2016!

Kaikesta tästä toivon saavani kuulla palautetta ihan kasvokkain, samoin kuin toiveita ja ideoita yhdistyksen toiminnan edistämiseksi, kolmen viikon kuluttua Raumalla! Aiomme olla kuin kotonamme.

Ystävällisin terveisin,

Johanna Palmgren
puheenjohtaja
Satakunnan kieltenopettajat ry

Peruskoululaisten kilpailu 2015 säännöt

Tänä vuonna kannustamme oppilaita ideoimaan ja toteuttamaan lautapelin jollakin vieraalla kielellä. 

  • Kilpailijat suunnittelevat ja tekevät pelilaudan ja laativat pelin säännöt sekä vieraalla kielellä että suomeksi.  
  • Peli tehdään 1-3 hengen ryhmissä. 
  • Pelatessa on käytettävä vierasta kieltä ja pelin tarkoitus on innostaa oppimaan kieliä. 
  • Pelin tulee olla nopeasti pelattavissa. 
Kilpailussa on erikseen alakoulun ja yläkoulun sarja. Oppilaat antavat suunnittelemansa pelin opettajalleen, joka toimittaa pelin yhdistyksen hallitukselle. Peli tulee toimittaa viimeistään torstaina 2.4. joko puheenjohtaja Johanna Palmgrenille (Laamanninkatu 36 28120 Pori) tai mahdollisuuksien mukaan sähköisesti yhdistyksen sähköpostiin.  

Palkintoina on leffalippuja, pelejä ja peliaiheisia lahjakortteja voittajien valinnan mukaan esim. Apple Storeen ja Google Play-kauppaan.