torstai 20. joulukuuta 2018

Innostava kieltenope vuosimallia 2018

Tänäkin vuonna olemme halunneet palkita yhden Satakunnan alueella innostusta ympäristöönsä jakavan kieltenopekollegan tunnustuspalkinnollamme. Työhyvinvointi-iltamme yhteydessä joulukuussa ojensimme palkinnon saajalle kirjakaupan lahjakortin sekä kerroimme perustelut valinnalle. Tänä vuonna tunnustuspalkinnon sai Ulla Piki-Enola Porin suomalaisen yhteislyseon koulusta seuraavin perustein:

Ulla ansaitsee palkinnon, koska hän on helposti innostuva ja siten myös muita esimerkkinsä kautta innostava. Häntä kiinnostaa opetusalan uudet tuulet ja hän kokeilee mielellään uusia ja erilaisia juttuja oppilaiden iloksi. 
Työyhteisössä hänellä on aina aikaa auttaa kollegaa, joka on avun tarpeessa. Ystävällisten sanojensa ja valoisan persoonansa kautta Ulla antaa ympärilleen energiaa.
Energiaa riittää myös projekteihin kuten Erasmus+ -hankkeeseen, jonka  myötä oppilaita on päässyt vierailulle mm. Puolaan ja Latviaan, ja vastavuoroisesti sieltä on vierailtu Porissa. 
Tässä ammatissa työ voi helposti nielaista ihmisen kokonaan, joten omien rajojen tiedostaminen on tärkeää. Ulla osaa tuon  elintärkeän taidon ja muistaa välillä vaihtaa vapaalle. Sydäntä lähellä oleva jooga tuo hyvää vastapainoa vauhdikkaalle työlle!

Ulla, miltä tunnustuksen saaminen tuntui?
Tunnustus tuntui tosi hyvältä. Syksy on ollut kovin työntäyteinen, joten tämä oli ihana yllätys!

Mikä sinua inspiroi ja innostaa työssäsi?
Työssäni eniten inspiroi ja innostaa se, kun huomaa, että nuoret nauttivat opiskelusta (sitäkin sattuu välillä) ja oivaltavat uutta tai huomaavat oppineensa jonkun hankalalta tuntuneen asian.

Minkälainen on sinun mielestäsi hyvä työyhteisö?
Sellainen, jossa saa olla oma itsensä eikä tarvitse itse yksin osata kaikkea vaan jossa opitaan toinen toisiltamme. Työkaverit täydentävät toinen toisiaan: yksi on hyvä ideoija, toinen hyvä organisoija jne. Siitä syntyy hyvä kokonaisuus.

Mitä neuvoja antaisit tähän astisen kokemuksesi perusteella vasta-alkajalle, joka on vasta työuransa alussa? Tekisitkö esimerkiksi itse nyt jotakin toisin, jos pääsisit ajassa taaksepäin neuvomaan itseäsi untuvikkona opena?
Vasta-alkajalle sanoisin, että älä ole niin ankara itsellesi. Joskus onnistut, joskus et. Välillä omasta mielestä niin hienosta jutusta tuleekin täysi pannukakku.
Omalle itselle untuvikkona sanoisin: vähemmän on joskus enemmän. Älä uuvuta itseäsi. Anna vain oman innostuksesi tarttua ja kerro miksi kieltenopiskelu on niin kivaa!

Kiitos Ulla! 

Oikein hyvää joulunaikaa kaikille ja hyvää uutta vuotta 2019!

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Jäsenkorttiedut 2018-2019

Vuosittain kesäkuun alussa päivitämme yhdistyksemme jäsenkortilla saatavat rahanarvoiset edut. Jäsenkortteja tehtailemme samalla kun tarjoamme kesäkuohuvat. Tänäkin vuonna kuohujuomat tarjoiltiin Porissa Cafe Elbassa. Ajankohtaa mainostetaan aina sekä sähköpostilistalla että somessa. Mikäli et pääse noutamaan uutta korttia paikan päältä, voit ottaa sähköpostitse yhteyttä ja pyytää postitusta. Emme automaattisesti tee jäsenkortteja kaikille sähköpostilistallamme oleville.

Tällä hetkellä voimassa olevat jäsenkorttiedut ovat seuraavat:

- Cafe Elbassa Porissa viinilasin ostaja saa kaupan päälle kaksi pinchoa

- Hoitola Etelätuuli Porissa tarjoaa 20 % alennusta kaikista hoidoista

- Info Kirjakauppa Porissa antaa alennusta 10 % tuotteistaan

- Kotimaisten neuletuotteiden Kaino Shop Köyliössä antaa alennusta 10 % normaalihintaisista tuotteista

- Kauneushuone Valotar Day Spa & Shop Porissa myöntää 10 % alennusta kaikista laajan valikoimansa luonnonkosmetiikkatuotteista

- Ravintola Kirjakauppa antaa 10 % alennusta

- Lastenpuoti Tintti Porissa myöntää 10 % alennuksen

- Sisustus Sagan -sisustusmyymälässä Ulvilassa saat alennusta 15 %

- Ravintola Torgetissa Porissa saat 10 % alennusta

Korttia kannattaa siis käyttää ja näyttää!




maanantai 16. huhtikuuta 2018

Kevätkilpailun satoa: toimintaa kieltentunneille

Peruskoululaisten kevätkilpailussa oli tällä kertaa aiheena toiminnallisen tuokion ideointi. Tässä kolme palkittua, oppilailta tullutta ideaa. Ideat soveltuvat kieleen kuin kieleen ja ovat varioitavissa oman mielen mukaan.

Syöttelypeli
Sanoja voi harjoitella syöttelemällä palloa (esim. jalkapallo tai sählypallo) niin, että ensimmäinen pelaaja sanoo sanan suomeksi ja syöttää pallon seuraavalle pelaajalle, jonka tehtävä on sanoa sama sana vieraalla kielellä.

Kyykkäyskisa
Muodostetaan 2 joukkuetta, ja mennäään jonoon.
Opettaja sanoo suomeksi tai vieraalla kielellä jonkun lauseen ja näin oppilaan pitää osata sanoa lause vieraalla kielellä tai suomeksi.
Jos jonon ensimmäinen osaa sanoa lauseen, koko jono saa liikkua esim. yhden askelkyykyn verran eteenpäin.
Peli etenee niin, että aina eri henkilö vastaa opettajan esittämään kysymykseen, esim. jonon ensimmäisen jälkeen jonon seuraava ja siitä edemmäs.
Voittajajoukkue on se, jonka koko joukkue on ensimmäisenä maalissa.

Imperfektiralli
Oppilaat jaetaan kahteen joukkueeseen. Kaksi oppilasta kilpailee samaan aikaan vastakkain.
Rata voidaan rakentaa luokkaan ja kuvion ympyrät merkitään maahan esimerkiksi teipillä.
Rata voi olla esimerkiksi tämän mallinen.











Yksi oppilas kummastakin joukkueesta menee kuvion ensimmäisille paikoille. Sanotaan jokin englanninkielinen verbi infinitiivissä, joka sitten oppilaan pitää sanoa imperfektissä. Esimerkiksi opettaja voi sanoa eat ja oppilaan pitää sanoa ate. Kun oppilas saa sanan oikein, hän liikkuu yhden paikan eteenpäin kohti kuvion huippua. Jos oppilas ei saa sanaa oikein, hän ei saa liikkua eteenpäin. Se oppilas, joka on kuvion huipulla ensin, saa pisteen.
Tämä toistetaan niin kauan kunnes jokainen molempien joukkueiden jäsenistä on päässyt pelaamaan. Eniten pisteitä kerännyt joukkue voittaa.

Hauskoja ja toiminnallisia hetkiä näiden ja muiden toimintatuokioiden parissa!

perjantai 26. tammikuuta 2018

Haastattelussa inspiroiva kieltenopekollega Länsi-Porista

Yhdistyksemme perinteeksi on muodostunut palkita vuosittain yksi Satakunnan alueen kieltenopettaja inspiroivan kollegan arvonimellä sekä lahjakorttimuistamisella. Yhdistyksen hallitus ottaa pitkin vuotta vastaan ehdotuksia eli positiivisia ilmiantoja tunnustusta ansaitsevista henkilöistä. Nämä ehdotuksia saaneet kanssaopettajat ovat sellaisia, jotka muun muassa levittävät hyviä ideoita työyhteisössään ja usein laajemminkin, mentoroivat ja kannustavat. Yksinkertaisesti: inspiroivat. 

Uusimpana tähän mahtavien kollegoiden ketjuun on valittu Länsi-Porin koulussa saksaa opettava Roope Mäenpää. Häntä ehdottanut kollega kiittelee Roopea mm. siitä, että hän on tehnyt paljon töitä A2-kielien ja saksan opiskelun eteen sekä lisäksi tehnyt yli 15 vuoden ajan oppilaiden kanssa opintomatkoja Berliiniin. Siten hän on innostanut myös lähikollegojaan uskaltautumaan opintoretkille omien ryhmien kanssa. 

Alla Roopen mietteitä.

Onnittelut valinnastasi vuoden innostavaksi ja inspiroivaksi kollegaksi!
Mitä ajatuksia saamasi tunnustus herätti?

Kiitos! No aivan ison hämmästyksen! Ei kyllä ollut käynyt mielessäkään. Ja toki iloa. 20 vuotta kuitenkin suota tarponut.

Mikä sinua inspiroi työssäsi kieltenopettajana?

Ajatus siitä, että saa levittää ilosanomaa. Voi antaa jotain oppilaan reppuun mukaan. Parhaita hetkiä  ovat ne, kun jokin aloitettaessa ufo asia alkaakin sujua ja juputus lakkaa. Tai kun saa ”ylikurssin” asioita perille. Myös perusahkeruus lämmittää: esim. sakut usein lukevat hyvin sanoja, niitä on kiva tarkastaa ja palauttaa.

Olet kokenut opintoretkien organisoija. Mitkä ovat parhaat vinkkisi aloittelevalle kollegalle pähkinänkuoressa? Mitä kannattaa erityisesti ottaa huomioon?

Laadi tiukka ohjelma, ettei jää aikaa sählätä. Aina voi jättää jotain pois. Ota selvää, kysele vinkkejä, ettei jokaisen tarvitse kompastua samaan kantoon. Varaudu siihen, että nälkä, väsy, vilu ja pissahätä ovat sinun syytäsi, ellet sekunnissa pysty asiaa ratkaisemaan. Kerää rahoitus tarpeeksi ajoissa ennen eräpäiviä. Varaa kaikki ajoissa. ”Lupaa” kaikki ehdollisena, JOS kaikki menee hyvin… jne, ettei tavitse selitellä. Aamukoneeseen Porista käsin on murhaa. Jos opastus kallis, voit itsekin faktoja kertoa.
Kouluvierailut pääsääntöisesti piinallisia, väistä.

Entäs mitkä ovat pahimmat kompastuskivet, joihin vasta-alkaja voi kompuroida ensimmäistä opintoretkeään suunnitellessa?

 Sinisilmäisyys oppilaiden suhteen, ehkä. Siperia opettaa. Itse en matkustaisi huoltajavalvojan kanssa (ope=virkamies). Ota soulmate opehuoneesta.
Perhemajoitus usein tietää lisätöitä, säätöä ja rutinaa. Ohjeista varusteet, kengät jne. Allergiat yms? Ota nimet sitoumussopimukseen!
Max 4 hlö huoneet. Muuten aamu-/iltatoimet venyy. En suite, ettei tarvi kromppia yöllä ulos huoneista! Tee etukäteen selväksi, ettei huonepaikoista keskustella, ope määrää. (Joskus menee sujuvastikin.)

Mikä tekemistäsi reissuista on jäänyt parhaiten mieleen? Miksi?

Se, kun 3 vuotta aiemmin Berliinissä mukana olleita Länkän poikia silloiselta valvontaluokaltani tuli Berliinissä Tachelesin portaissa vastaan Becksit kourassa! Olivat lukion päättymistä juhlimassa, mutta eivät VARMASTI olisi löytänet Tachelesiin, ellei oltaisi 3 v aiemmin käyty! ;)